MuKi U19 pojat SM-sarjaan

27.9.2021

MuKi:n U19 pojat raivasivat tiensä SM-sarjaan viikonloppuna Turussa pidetyistä karsinnoista. Ennakkoasetelma oli pitkälti sama kuin vuosi takaperin, kun MuKi löysi itsensä samasta karsintalohkosta Lahti Basketin ja HNMKY:n kanssa. Lisäksi mukana oli isäntäjoukkue Turun NMKY. Kupletin juoni oli tuttu: kahdella voitolla liigaan, kahdella tappiolla divariin.

Ensimmäisessä matsissa MuKi väänsi tiukan taiston jälkeen voiton Lahdesta lukemin 79-64. Peli pysyi loppuun asti tasaisena, mutta ratkaisuhetkillä MuKin betonipuolustus pisti Lahdelta korihanat tukkoon. Erityisen hyvää duunia tehtiin Lahden korisliigaliigapelaaja Eemi Luukkosen kanssa, joka Elmon (E.) ja Oskarin paimentamana jätettiin 9 pisteeseen.

Seuraavana aamuna vastaan saatiin lohkon etukäteissuosikki, maan kakkoseksi ikäluokassa rankattu HNMKY. Puoliaikaan asti mentiin tasaisissa merkeissä Namikan johtaessa 51-46. Toisella jaksolla Namika pisti pelirutiinillaan ja fyysisellä puolustuksellaan MuKin ahtaalle ja purjehti lopulta selvään 96-68 voittoon.

Lahden kukistettua omassa sunnuntain aamupelissään Turun Namikan oli viime vuoden toisinto selvä: kuolemanottelu MuKi vs. Lahti Basket. Viime kaudellahan MuKi kärsi kirvelevän jatkoaikatappion Lahdelle ja jäi tahkoamaan divaria, nyt oli sitten mahtava revanssi paikka. Matsi oli juuri niin tiukkaa ja fyysistä vääntöä kuin oli oletettua. Puoliajalle lähdettiin MuKin viiden pisteen johdossa (45-40). Kolmannella jaksolla MuKin paine ja takataskusta vedetty prässi alkoivat hyydyttää Lahtea ja ero kasvoi kymmeneen pisteeseen. Vielä ei kuitenkaan ollut aihetta tuulettaa, takaraivossa saattoi joillain olla muisto vuoden takaisesta matsista, jossa MuKi johti parhaimmillaan 18 pisteellä kolmannen jakson puolivälissä, mutta Lahti kampesi itsensä kuin ihmeen kaupalla takaisin geimeihin ja väänsi lopulta itselleen voiton jatkoajalla.

Tällä kertaa MuKin ote ei kuitenkaan livennyt. Ei edes, vaikka Oskari joutui jättämään leikin kesken verissä päin saatuaan vastustajan kyynärpäästä kolmen tikin kokoisen haavan silmäkulmaansa. MuKi kairasi taululle loppulukemat 89-78 ja nappasi ansaitusti SM-sarjapaikan Stadiin ja Munkkaan.

SM-sarjapelit käynnistyvät kahden viikon päästä ja MuKi pelaa kotimatsissa tutussa Munkan korispyhätössä MYKissä. Tervetuloa lehtereille kannustamaan!

MuKin U19-pojat pelasivat viikonloppuna karsintaottelut aurinkoisessa Turussa.