LePy-MuKi U14-pojilla menestyksekäs kauden alku ja Espoo Liikkuu-turnaus

28.8.2024

Kaudeksi 2024-2025 Munkkiniemen Kisapoikien ja Leppävaaran Pyrinnön v. 2011 syntyneet pojat yhdistivät voimansa ja osallistuvat kauden turnauksiin ja sarjapeleihin "LePy-MuKi 2011 "-joukkueena, tavoitteena mm. pääsy SM-sarjaan.

Kausi on lähtenyt hyvin liikkeelle mm. leiripäivillä ja harjoitusotteluilla. Yhdistetty joukkue osallistui viime viikonloppuna Espoo Liikkuu -turnaukseen. Kyseinen turnaus kulki pitkään nimellä Tallink. Pelijoukkueita oli kaksi: yksi Kilpasarjassa, toinen Fun-sarjassa. MuKitaustaisia poikia oli mukana yhteensä kuusi, joista neljä kilpajoukkueessa ja kaksi fun -joukkueessa.

Kilpajoukkue kisasi kovaa ja sai palkinnoksi pronssimitalin. Alkusarjassa jalkoihin jäivät Kouvolan Kouvot, HNMKY 2 sekä Lahti Basketball. Eroa kertyi näissä peleissä yli 20 pistettä. Pojat ottivat vastustajilta ajan ja tilan pois, jolloin kova puolustus kääntyi helpoksi hyökkäämiseksi. Semifinaaleissa vastaan asettui Järvenpään Beat Basket. Joukkue oli vahvistunut kesän aikana entisestään. Vastustaja oli urheilullinen, taitava ja varsin isokokoinen. Joka pelipaikalla vaikutti olevan päätä pidempi pelaaja. LePy-MuKi sai semifinaaliottelussa tahmean startin, mutta pääsi peliin mukaan hienosti. Hurja taistelu päättyi 5 pisteen tappioon. Pallo ei tällä kertaa pomppinut meille. Pronssiottelussa vastaan asettui EBT Eagles Espoosta. Molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä, mutta lopulta LePy-MuKi kesti vastustajan takaa-ajon ja vei voiton kotiin. Eroa oli lopussa 4 pistettä. Pronssi aina voitetaan. Hienoa pojat!

Fun-joukkueelle kertyi sekä voittoja että tappioita. Peli kulki hienosti ja nousujohteisesti. Sekä Kilpa- että Fun-joukkueessa yhteistyö vanhojen LePyläisten ja MuKilaisten välillä vaikutti saumattomalta, ja pojat näyttivät viihtyvän hyvin yhdessä myös kentän ulkopuolella. Kauteen lähtee nyt yhtenäinen joukkue.

Kaiken kaikkiaan on sanottava kisajärjestäjien kunniaksi, että ottelutapahtumien laatu oli erinomaista. Huipputuomareilta oli tuotu näemmä Baltian maista ja tämä näkyi myös kokonaisuudessa: turnaus erottui edukseen paitsi laadukkaiden järjestelyiden ja hyvän tunnelman, myös erinomaisen tuomarityöskentelyn johdosta. Linjakkuus ja aikainen puuttuminen teki otteluista nautinnollisia seurata. Hieno turnaus, hieno tulos. Tästä on hyvä jatkaa kautta kohti!


teksti: Manne Pyykkö & Oscar Taimitarha

Kilpajoukkue mitalit kaulassa (Kuva: Saida)
Fun-joukkue (Kuva: Jari)